Blogi

Tervetuloa seuraamaan kuudensia Musiikkipäiviä verkossa!

Kirjoitus julkaistu 20.07.2020
📝 Sinikka Ala-Leppilampi

Tervehdys kaikille musiikin ystäville niin lähellä kuin kaukana! Korona hiljensi konserttisalit kevään kuluessa eikä varmaa tietoa ollut, milloin kokoontuminen normaaleissa olosuhteissa olisi mahdollista. Hailuodon Musiikkipäivät päätettiin siis pitää verkossa.

Jouduimme vaihtamaan kevään kuluessa lähes koko ohjelmistomme ja siirtämään jo suunnitellut konserttimme vuodelle 2021. Tallensimme uuden ohjelmiston pienemmillä yhtyeillä Hailuodossa ja Oulunsalossa. Ison orkesterin puuttuessa toimme mukaan myös pari muistoa vuosien 2017 ja 2019 upeista päätöskonserteista (Bachia ja revontulia, Maestrot kohtaavat), joissa kapellimestareina toimivat tuolloin Maurizio Colasanti ja Jackie Shin

Musisointimuistoja

Kun mietin ohjelmaa avauskonserttiimme Hailuodon nuorisoseuralla (Vauhtia ja vaarallisia tilanteita) ja tiesin Tunkkarin perheyhtyeen olevan tulossa nauhoituksiin, nousi Reijo Tunkkarin isän, Markku Tunkkarin (1935-2017) nimi välittömästi esiin. Markku oli kokkolalainen, mestaripelimannina tunnettu soittaja ja säveltäjä, jonka oma isä Kauno Tunkkari myös muistetaan innokkaana viulupelimannina.

Muistan opiskeluajoiltani lukemattomia musisointihetkiä Markku-enon luona. Kun uusia sävellyksiä syntyi, kokeilimme niitä serkkuni Reijon kanssa Kokkolan orkesterin harjoitusten  jälkeen. Moni perjantai-ilta kului yhdessä soitellen Markun säestäessä joko harmoonilla tai harmonikalla. Sävelmät ovat viehättävää kuultavaa ja mukavia soittaa.

Markku ja lapset

Markku Tunkkari musisoimassa lastensa Reijon ja Maaritin kanssa.

Markun sävelmien mukaan ottaminen avauskonserttimme rungoksi tunti erityisen hienolta myös siksi, että Reijon lapset Ida, Antto ja Ilmari olivat mukana soittamassa oman vaarinsa säveltämää musiikkia. Keskipohjalaisena olen oppinut rakastamaan musisointiperinteen välittämistä sukupolvelta toiselle, musisointia perhepiirissä omaksi ja vähän muidenkin iloksi.

Mukaan otimme myös pari kansansävelmää, joista yhden polskan haluamme omistaa erityisesti elokuussa 90-vuotta täyttävälle Jorma Panulalle. Maestro Panula juhlisti kapellimestarivierailullaan ensimmäisiä Hailuodon Musiikkipäiviämme vuonna 2015.

Ohjelmistoa yhteisöllisesti ja monipuolisesti

Festivaalimme klassisiin konsertteihin Tunkkarit toivat omat ohjelmaehdotuksensa (Kaksi romantikkoa, Nuoret sellistit). Niin tekivät muutkin taiteilijat Sami Junnonen (huilu), Oskari Elomaa (sello), Anne-Mari Kanniainen (harmonikka) ja Silja Lassila (viulu), joten ohjelmisto syntyi yhteisöllisesti käden käänteessä.

Iiläinen Markku Koskela on tämän kesän Musiikkipäivillä säveltäjän roolissa. Duo Tulirinta & Elomaa (piano, sello) esittelee hänen tunnelmakuviaan Oulunsalotalon Varjakka-salissa nauhoitetussa konsertissa (Sävelkuvia Iijoen rannalta). Kukapa olisi arvannut viime kesänä kuunnellessaan Markun upeaa bassoääntä Tangueros Polares -orkesterin mestarikurssin päätöskonsertissa, että tänä kesänä saadaan kuulla hänen sävellyksiään! 

Mielenkiintoisen uuden äänimaiseman kuulemme myös Silja Lassilalta (Seaside Impressions). Oululainen diplomiviulisti tekee uuden aluevaltauksen perinteisten klassisten ohjelmistojen parista. Silja improvisoi sähköviululla ja looperilla teoksen, joka kuvaa Hailuodon hiekkarantoja.

Luulenpa, että nämä teokset Markulta ja Siljalta jäävät elämään ja taiteilijoiden ohjelmistoihin jatkossakin.

Trio Eichberg

Trio Eichberg: vasemmalta Weronika SkowrońskaOskari Elomaa sekä Ewa Pawłowska. Kuva © Elisa Vesterbacka.

Trio Eichbergin nimi tulee säveltäjältä, jonka jousitriosta kuulemme neljä osaa. Lennokas kolmikkomme esiintyy ensimmäistä kertaa Hailuodon Musiikkipäivillä vierailukonsertissamme Oulunsalotalon Varjakkasalissa, joka toimii Oulun konservatorion orkesteri- ja kamarimusiikkisalina.

Uusia tuttavuuksia

Olemme erittäin iloisia, että saimme myös aivan uusia muusikoita Musiikkipäivien taiteilijaperheeseen.

Kiiminkiläislähtöinen Anne-Mari Kanniainen on lahja Oulun seudun musiikkielämälle ja helppoa on häntä kuunnellessa huomata, ettei Kultainen harmonikka -kilpailun voitto jo 2005 olisi voinut mennä oikeampaan osoitteeseen. Tämä taiteilija myös säveltää ahkerasti omaa tuotantoaan, jolla hän myös avaa Musiikkipäivien konserttinsa (Aallon harjalla).

Ja jos et ole ennen välttämättä huomannut, miten hieno soitin huilu on, luulenpa, että käsityksesi muuttuu, kun kuulet Sami Junnosen sitä soittavan! Hän esiintyy solistina, orkesterimuusikkona sekä kouluttajana ympäri maailmaa, ja nyt saamme kuulla häntä ensimmäistä kertaa Hailuodon Musiikkipäivillä. Kultainen huilu soi Hailuodon kirkon hämärässä satumaisen kauniisti (Häivähdys galanttia). Kuulin taiteilijalta, että niitä olisi valmistettu vain 20 maailmassa!

Reijo ja Sami

Reijo Tunkkari ja Sami Junnonen tutkimassa stemmaa. Kuva © Sinikka Ala-Leppilampi.

Jopa kolmessa konsertissamme alttoviulussa ahkeroinut Eveliina Honkanen Kankaanpäästä esiintyi ensimmäistä kertaa Hailuodon Musiikkipäivillä. Oulunsalo Ensemblen riveissä hänet nähtiin jo viime syksyn konserteissa.

Markojuhanin terveiset

Oma Markojuhanimme ei valitettavasti päässyt nauhoituksiin Hailuotoon, mutta saamme onneksi kuulla hänen upean syntymäpäiväkonserttinsa Facebook-sivumme kautta. Tiedotamme hyvissä ajoin ennen konsertin julkaisemista. Konsertissa esiintyy myös harmonikkataiteilija Susan Aho.

Hailuoto Folk

Hailuoto Folk on ainoa varsinainen livetapahtumamme, jota emme kuitenkaan ole uskaltaneet mainostaa varsinaisen ohjelman yhteydessä epävakaan pandemiatilanteen takia. Hailuodon Panimon pihalla on siis mahdollisuus kuulla musiikkia 31.7. klo 19–22, mikäli silloin on kokoontumismahdollisuus. Panimo tiedottaa tästä omissa kanavissaan. Texas Roses, Uolevi Haapala, Café Duo ja mahdollisesti jokunen yllätysesiintyjäkin ilahduttavat soitollaan. Kuten aina ennenkin, tilaisuus on maksuton.

Konsertit verkossa

Kaikki nauhoitetut konserttimme ovat vapaasti seurattavissa verkkosivustomme kautta. Ensiesitykset lähetetään ilmoitettuina kellonaikoina, minkä jälkeen videot ovat katsottavissa normaalien YouTube-videoiden tavoin. Olemme tehneet säveltäjien kanssa sopimuksia, jotka mahdollistavat videoiden jättämisen linjoille Oulunsalo Ensemblen YouTube-kanavalle vielä pitkäksi ajaksi festivaalin jälkeenkin (osa kappaleista on tosin kuunneltavissa vain elokuun ajan). Suojaamattoman musiikin (vanha musiikki ja kansansävelmät) jätämme verkkoon pysyvästi. Näin ollen Musiikkipäivistä nauttiminen ei jää nyt kiinni paikasta eikä ajastakaan!

Barokkimessumme on ainoa livekonserttimme ja se tulee suoratoistona Hailuodon virtuaalikirkon kautta. Messussa kuullaan J.S. Bachin kantaatti nro 51, ”Jauchzet Gott in allen Landen” Oulunsalo Ensemblen, Virve Karénin (sopraano) ja Jyrki Kuusiratin (trumpetti) tulkitsemana. Hailuodon oma kirkkoherra Timo Juntunen on iloksemme jälleen mukana toimittamassa messun.

Kiitokset

Ikävä on upeaa talkooporukkaamme Hailuodossa, mutta sitäkin hauskempaa on nähdä toivottavasti taas seuraavana kesänä. Ikävä on myös kaikkia taiteilijoitamme, jotka eivät päässeet tänä kesänä mukaan ja myös edellisvuosien taiteilijoita, jotka kaikki jättivät lähtemättömän vaikutuksensa festivaaliin ja jotka koemme kuin yhteisinä musiikkiperheemme jäseninä.

Lopuksi erittäin lämmin kiitos yhteistyökumppaneillemme: Oulun ammattikorkeakoulu (erityisesti Anne-Maria Haapala), Hailuodon seurakunta, Hailuodon kunta, Hailuodon Osuuspankki, grillikahvila Farestiina, Hailuodon Panimo, Fazer Musiikki Oulu, Oulun konservatorio sekä Hailuodon nuorisoseura.

Kiitos vastaavalle tuottajallemme Eero Karvoselle, joka on huolehtinut kaikesta tekniikasta taltioinneista verkkosivuihin ja sopimusbyrokratiaan, ja some-vastaavallemme Elisa Vesterbackalle, jonka luovaa panosta saimme lainata tänä vuonna myös taltiointien yhteydessä.

Kiitämme myös monivuotista tukijaamme, Rantalakeus-lehteä, Musiikkipäivistä tiedottamisesta. Festivaalimme on seurattavissa myös Rantalakeuden verkkokanavassa.

Toivomme, että musiikkitervehdyksemme tuovat iloa kuulijoillemme ja antavat sen tunteen, että soitamme teitä ajatellen!

Hyviä kuunteluhetkiä ja terveyttä toivottaen!

Sinikka Ala-Leppilampi, vastaava taiteellinen johtaja