Blogi

Viidennet Musiikkipäivät – Kamarimaratonia, paikallisuutta ja mestarikursseja

Kirjoitus julkaistu 26.04.2019
📝 Sinikka Ala-Leppilampi

Hailuodon viidennet Musiikkipäivät tuovat tänä kesänä saareen toinen toistaan sykähdyttävimpiä esityksiä.

Oulunsalo Ensemblen kapellimestarina vierailee Jackie Shin, kuulemme lauantain orkesterikonsertissa ensi kertaa viisioktaavista marimbaa Antti Ohenojan taitavissa käsissä. Marimba saapuu lainaksi Oulun konservatoriolta ja on ainoa laatuaan Pohjois-Suomessa. Konserttia isännöi Rantalakeus-lehti. Suurin osa konserteista kuullaan Hailuodon kirkossa, preludit Bachin tasavireisen klaveerin kirjasta soivat Mika Oravan uskomattoman hienoina tulkintoina, oululaiselta multimuusikolta Harri Laakkoselta kuulemme sävellyksiä vuosien varrelta, kamarikonserteissa soi helsinkiläinen huilutrio WaCava, Mozartin Kegelstatt-trio Oulun konservatorion opettajien vierailuna ja Bachin Ich habe Genug kuullaan baritoni Raimo Paason esittämänä. Kantaesityksenä kuullaan Hailuodon oman pojan, Lasarus Blomsterin jousikvartetto Snow. Saamme kuulla myös Kuopion viulukilpailuihin valmistautuvaa Ida Tunkkaria Hailuodon kirkon hienossa akustiikassa. Tangueros Polares ja Janne Tateno ystävineen tuo avajaisissa kuultavaksemme vuodenajat kahteen kertaan, nimittäin Astor Piazzollalta ja Antonio Vivaldilta. Vivaldissa poikkeuksellista on bandoneonin (Ville Hiltula) mukanaolo, jota ei ole aikaisemmin kuultu kyseisessä teoksessa.

Perjantai-iltana 2.8. klo 18.00 alkaa kolmen konsertin mittainen ”kamarimaraton” (konsertit 5–7), joihin voi ostaa sarjalipun yhteishintaan 30 €, jolloin saa kolme konserttia kahden hinnalla. Konserttien välillä on sarjalippuun sisältyvä teetarjoilu, ja viimeisen konsertin päätyttyä ehtii vielä lautalla mantereelle.

Galleria Luodon ja Hailuodon Panimon pihapiirissä kuullaan ilmaistapahtuma Hailuoto Folk, jossa esiintyvät Texas Roses ja rempseä ”tänttäränttä”-duo Tähtelän Dynamo, Café Duo, luotolainen Uolevi Haapala sekä viime vuodelta tutuksi tullut didgeridoomies Bastian Anthonie Baaij.

Nuorisoseuran iltamissa kuullaan juhlien taiteilijoiden yllätysesityksiä ja lopuksi tanssitaan Hailuodon nuorisoseuran kahvituksen (ja nakkien) voimalla.

Musiikkipäivät päättyvät perinteiseen Barokkimessuun, jossa Oulunsalo Ensemblen orkesterikokoonpanon solistina laulaa oululainen kontratenori Paulus Sipilä.

Juuri ennen Musiikkipäiviä viime vuonna luotu Hailuoto Masterclass tarjoaa kolme mestarikurssia: Antti Ohenojan lyömäsoitinkurssin, Bastiaan Anthonie Baaijn didgeridoo-kurssin, joka sopii niin vasta-alkaville kuin hengitysongelmia helpottamaan, sekä Tangueros Polaresin tangokurssin bandoneontaiteilija Ville Hiltulan johdolla.

Musiikkipäivillä on taas monipuolinen kattaus akustista musiikkia laulaen ja soittaen. Saaren mahtava talkooporukka on mukana tekemässä muusikkoystäviemme kanssa unohtumattomia kesämuistoja sekä kohtaamisia. Jos tämän vuoden Musiikkipäiville haluaisi määritellä jonkinlaista teemaa, sen täytyisi olla paikallisuus, sillä tällä kertaa taiteilijavieraistamme suuri osa tulee Oulun seudulta.

Tämän kirjoittamishetkellä viidensien Musiikkipäivien kanssa tavalla tai toisella yhteistyössä toimivat Sharp Dis-Chord, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Hailuodon seurakunta, Hailuoto-seura, Hailuodon nuorisoseura, Rantalakeus, Oulun konservatorio, Oulun F-Musiikki sekä Musiikki-Kullas.

Lämpimästi tervetuloa Musiikkipäiville!

Sinikka Ala-Leppilampi ja Markojuhani Rautavaara
Hailuodon Musiikkipäivien taiteelliset johtajat