
Rakkaus musiikkiin yhdistää – Hailuodossa juhlitaan Musiikkipäivillä
(Julkaistu Lapin Kansassa 6.8.2016. Kirjoittanut Esajuha Posti.)
Hailuodossa on meneillään toiset musiikkipäivät. Syntysanat lausuttiin silloin kun Oulunsalo Soi! päätti lopettaa vuosittaisen konserttinsa Hailuodossa. Virallisena järjestäjänä toimii nyt Oulunsalo Ensemble ry.
Tapahtuman äitinä toimii Sinikka Ala-Leppilampi ja toisena taiteellisena johtajana on Markojuhani Rautavaara.
– Päätimme täyttää saarelle syntyneen musiikkikulttuurisen tyhjiön. Luotolaiset kokivat tärkeäksi edes yhden vuotuisen kulttuuritapahtuman, jolla selviää aina seuraavaan vuoteen, paljastaa Ala-Leppilampi.
Musiikkipäivien esiintyjät ovat talkoilemassa musiikin harrastuksen parissa. Niin suuremmat starat kuin opiskelijatkin. Musiikkipäivillä on esiintymässä Juha Kankaan johtaman Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kasvatteja ja heidän jälkeläisiään. Musiikkipäivillä toteutetaan mestari–kisälli-periaatetta.
Festivaalin anti on kansanmusiikista ja folkista barokkimusiikkiin saakka. Tänä vuonna saarella kuullaan kolme uutta, kantaesitettävää teosta.
– Alun perin vierailevana kapellimestarina piti olla Maurizio Colasantin. Häneltä kuulemme jousiorkesteriteoksen Nothern Lights, joka on omistettu Hailuodon musiikkipäiville ja jonka esittää Oulunsalo Ensemble. Toinen maailmankantaesitys on Markojuhani Rautavaaran kuoro- ja orkesteriteos Tuulta ei voi vangita, joka myös on omistettu Hailuodolle. Kolmantena kantaesityksenä kuullaan tapahtuman vastaavan tuottajan Eero Karvosen teos Abaroquenal, kamariorkesterille ja didgeridoolle, kertoo Ala-Leppilampi.

Markojuhani Rautavaara soittaa didgeridoota Eero Karvosen kanta-esityksensä saavassa teoksessa Abaroquenal.
Kuva © Esajuha Posti.
Rautavaara on ottanut sävellystyössään huomioon esiintyjäkaartin. Hailuotolainen mieskuoro Sirkeät Sirkuttajat, harmonikkataiteilija Matti Rantanen ja trumpetisti Jyrki Kuusirati ovat tulleet erityisesti huomioiduksi.
– Olin täällä myös viime vuonna soittamassa. Täällä voi harrastaa musiikkia vaikka sitä teen muutenkin työkseni, kertoo Kuusirati, joka soittaa työkseen soittajaupseerina Lapin sotilassoittokunnassa.
Monien muiden esiintyjien tavoin Kuusiratia viehättää Hailuodossa tietynlainen kiireettömyys.
– Täällä on helppo olla, voi tehdä samoja juttuja kuin töissäkin mutta ihan vaan harrastuksena. Pidän myös suurena kunniana, että Rautavaara on ottanut minut solistisesti huomioon sävellyksessään, ihastelee trumpetisti.
Markojuhani Rautavaara kertoo, että isä Einojuhani oli tarkastanut sävellyksen, ja tehnyt siihen parannusehdotuksia, mitkä on otettu kuultavassa teoksessa huomioon.
Musiikkipäivien vastaava tuottaja Eero Karvonen pitää tapahtuman saamasta lämpimästä vastaanotosta saarelaisten keskuudessa. Viime vuonna oli noin tuhat kävijää kolmessa päivässä ja kahdeksassa konsertissa. Tänä vuonna jo torstain ja perjantain konsertit ovat olleet yleisömenestyksiä.
Taiteellinen johto eli Ala-Leppilampi ja Rautavaara puhuvat kilvan siitä, kuinka tässä tapahtumassa raha ei sido käsiä. Musiikkipäiville olisi tulossa enemmän esiintyjiä kuin voidaan ottaa. Saarella on oma vetovoimansa.

Sini Rautavaara esiintyi (vas.) Iltatunnelmoinnissa Luotsihotellissa torstai-iltana Paarmala Bandin kanssa. Basistina Sauli Törmälä.
Kuva © Esajuha Posti.
Hailuodon Musiikkipäivät on omistettu tänä vuonna juuri edesmenneelle Einojuhani Rautavaaralle. Avajaiskonsertissa Matti Rantanen tulkitsi Pelimannit op 1, jonka harmonikkasovituksen he olivat tehneet 90-luvun alkupuolella.
Korkeatasoinen musiikkikulttuuritapahtuma tarjoaa myös paikallisille harrastajille esiintymismahdollisuuksia. Kiinteänä osana ovat Saaren pelimannit sekä Iltamat ja tanssit, missä musisoi muun muassa kitaralla Kemin kaupunginorkesterin intendentti Ville Mankkinen.
“Olen harrastanut jonkin verran kansanmusiikkia, mutta en vakavasti. Ainoastaan silloin vakavasti, kun olen sitä harrastanut.”
– Matti Rantanen, harmonikkataiteilija
Kaikki uutiset
24.4.2023
Rantalakeuden Antti-patsas Sinikka Ala-Leppilammelle2.12.2022
Luullahan, jotta on lysti olla!26.6.2022
Kahdeksannet Hailuodon Musiikkipäivät kutsuvat taas musiikin ystäviä saareen6.5.2022
Loppukesän kohokohta8.9.2021
Seitsemännet Musiikkipäivät lähestyvät!19.5.2021
Tervetuloa seuraamaan kuudensia Musiikkipäiviä verkossa!20.7.2020
Hailuodon Musiikkipäivät 2020 tulevat kotiisi24.5.2020
Viidennet Musiikkipäivät – Kamarimaratonia, paikallisuutta ja mestarikursseja26.4.2019
Tervetuloa neljänsille Musiikkipäiville!22.3.2018
Muistoja Musiikkipäiviltä 201724.10.2017
Juhlakaarti 2017 ja alustava ohjelma julki!18.3.2017
Kiitos, Hailuoto ja taiteilijat – jälleen kerran!13.8.2016
Muusikkoja monessa polvessa12.8.2016
Oulunsalo Ensemblen vanha ystävä päätöskonsertissa9.8.2016
Koko perheen voimin musisoimaan8.8.2016
Mestarin paluu lavalle7.8.2016
Rakkaus musiikkiin yhdistää – Hailuodossa juhlitaan Musiikkipäivillä7.8.2016
Musiikkipäivät huipentuu tänään!6.8.2016
Harmonikkataituri Hailuodossa5.8.2016
Tänään saaren joka kolkka soi!5.8.2016
Musiikkipäivät avattu, ensimmäinen yllätysvieras julkistettu4.8.2016
Einojuhani Rautavaara (1928–2016), viimeisen virran soutaja28.7.2016
Kolme teosta kantaesityksessä25.7.2016
Hailuodon toiset Musiikkipäivät: 13 tapahtuman taival!5.4.2016
Taiteellisten johtajien iso kiitos!12.12.2015