
Tervetuloa neljänsille Musiikkipäiville!
Hailuodon Musiikkipäivät 2018 toivottaa yleisönsä tervetulleeksi jälleen kerran Hailuotoon, joka on nimetty yhdeksi Suomen kansallismaisemista, ainoana kokonaisena saarena. Mukana on edellisvuosien tuttuja taiteilijoita sekä myös uusia taiteilijoita, jotka saapuvat ensi kertaa Hailuotoon ja ylipäätään Suomeen. Laulusolisteja on yhteensä kolmetoista! Taitaa olla ennätys edellisiin vuosiin verrattuna.
Hailuotolaisen säveltäjän, diplomiurkurin, pianistin ja kuoronjohtajan, Eero Sipilän, syntymästä (27.7.1918) tulee tänä vuonna sata vuotta. Musiikkipäivät kunnioittaa säveltäjän muistoa esittäen Lux Aeterna -jousikvarteton, joka valmistui vuonna 1972, hieman ennen säveltäjän kuolemaa. Teos perustuu gregoriaaniseen sävelmään. Eero Sipilälle gregoriaaninen laulu oli puhtainta musiikkia – Bachin ohella. Te Deum Laudeamusta pidetään yleisesti säveltäjän pääteoksena, mutta hän itse koki Lux Aeternan lähimmäksi sydäntään. (Teoksen esitysaika vahvistetaan uutisoinnissamme myöhemmin.)
Nuorisoseuralla voi kuulla ensi kertaa oopperaa kapellimestarimme Maurizio Colasantin johdolla. Esitämme Pergolesin yksinäytöksisen oopperan, La Serva Padrona, johon laulusolistit, ohjaus ja puvustus saapuvat myös Italiasta. Oopperaorkesterina toimii Oulunsalo Ensemble konserttimestarinaan Sinikka Ala-Leppilampi.
Suomalainen tango-orkesteri Unto esittää 20-vuotisjuhlakiertueensa satoa joukossaan näppäripedagogiikan isä ja perustaja, Mauno Järvelä. Iltamissa kuullaan Maunon perinteen jatkajia, Oulunsalon näppäripelimanneja, joilla on myös 20-vuotinen taival aktiivista toimintaa takanaan.
Hailuoto Folk -tapahtumassa Kyläkaupan pihalla voi nauttia useamman tunnin ilmaiskonsertista pelimanniperinteen ja trubaduurilaulannan parissa. Yksi kesän vierailevista pelimanniyhtyeistä, Talkoopelimannit, saapuu Keski-Pohjanmaalta.
Kirkossa kuulemme maailmalla menestystä niittänyttä Susanna Rigaccia, joka tunnetaan myös elokuvasäveltäjä Ennio Morriconen luottosopraanona. Hän pitää Musiikkipäivien yhteydessä myös mestarikurssin oopperalaulajille ja opiskelijoille. Toinen mestarikurssi keskittyy didgeridoonsoiton saloihin ja sen pitää hollantilainen Bastiaan Anthonie Baaij. Molemmat kurssit tapahtuvat uuden Hailuoto Masterclass -konseptimme koulutuksena Musiikkipäivien aikana. Nyt sinulla, joka olet kiinnostunut joko hiomaan oopperalaulutekniikkaasi tai opettelemaan didgeridoon soittamista, on loistava tilaisuus tulla mestarien oppiin: Hailuoto Masterclass! Rekisteröityä kannattaa heti, koska paikkoja kursseilla on erittäin rajallisesti.
Oopperalaulaja Heikki Orama laulaa Georg Otsin rakastetuimpia kappaleita tunnelmallisessa pappilassa, Anne-Marian ja Timon kauniissa kodissa. Markojuhani Rautavaara ja Teri Mantere esittävät sekä omaa sävellystuotantoaan että muutaman klassikon.
Musiikkipäivät tarjoaa ensimmäisen vierailukonsertin Oulunsalossa – Oulunsalon kirkossa. Siellä saadaan nauttia ensi kertaa Suomeen saapuvan pianotaiteilija Antonio Di Cristofanon konsertista.
Nuoret taiteilijat Oulunsalo Ensemblen riveistä esiintyvät eri kokoonpanoissa ja yhdessä didgeridootaitajan Bastiaan Anthonie Baaijin kanssa Eero Karvosen valmiissa Abaroquenal-kamarikonsertossa, josta saatiin esimakua Musiikkipäivillä 2016. Samassa päätöskonsertissa kuulemme lopuksi myös Markojuhani Rautavaaran Hailuodolle omistetun sävellyksen Tuulta ei voi vangita – kertaalleen! (Konsertissa on ainoa mahdollisuus kuulla myös Susanna Rigaccia.)
Yleisön pyynnöstä Ville Hiltula tuo argentiinalaista musiikkia esittävän yhtyeensä jälleen Musiikkipäiville. Tämä konsertti tapahtuu tasan 50 vuotta Hailuodon vanhan kirkon palamisen jälkeen, ja tapahtuman muisteloksi koemme konsertin alussa ääniteoksen, jossa muistellaan vanhaa kirkkoa Timo Juntusen kertomana.
Juhlien päättävä perinteinen Barokkimessu soitetaan periodisoittimin. Suomalaiset vanhan musiikin ammatilaiset musisoivat yhdessä ja lauluosuuksista vastaa Heikki Orama.
Einojuhani Rautavaaran muistokonsertissa kuullaan säveltäjämestarin tuotantoa sekä Sibeliusta ja Merikantoa. Lauluja tulkitsevat rakastettu baritoni Jorma Hynninen sekä sopraano Sini Rautavaara – yhdessä ja erikseen.
Tänä vuonna taiteilijoita saapuu Puolasta, Etelä-Koreasta, Italiasta, Japanista ja Hollannista.
Olemme saaneet taas suurenmoisen taiteilijajoukon jakamaan talkoilla osaamistaan ja rakkauttaan musiikkiin saarelaisten ja muiden konserttivieraidemme iloksi. Musiikkipäivillä on myös mahtava talkooporukka saaresta ja mantereen puolelta tekemässä jälleen kerran suurella sydämellä yhteistä tapahtumaa. Lämmin kiitos kaikille, että teette tämän festivaalin yhteistyöllänne mahdolliseksi!
Olemme ohessa julkaisseet alustavan ohjelman, jotta voit jo varata lippusi. Tarkennamme kuitenkin ohjelmatietoja vielä myöhemmin.
Tavataan pian!
Sinikka Ala-Leppilampi & Markojuhani Rautavaara
Hailuodon Musiikkipäivien taiteelliset johtajat
Kaikki uutiset
24.4.2023
Rantalakeuden Antti-patsas Sinikka Ala-Leppilammelle2.12.2022
Luullahan, jotta on lysti olla!26.6.2022
Kahdeksannet Hailuodon Musiikkipäivät kutsuvat taas musiikin ystäviä saareen6.5.2022
Loppukesän kohokohta8.9.2021
Seitsemännet Musiikkipäivät lähestyvät!19.5.2021
Tervetuloa seuraamaan kuudensia Musiikkipäiviä verkossa!20.7.2020
Hailuodon Musiikkipäivät 2020 tulevat kotiisi24.5.2020
Viidennet Musiikkipäivät – Kamarimaratonia, paikallisuutta ja mestarikursseja26.4.2019
Tervetuloa neljänsille Musiikkipäiville!22.3.2018
Muistoja Musiikkipäiviltä 201724.10.2017
Juhlakaarti 2017 ja alustava ohjelma julki!18.3.2017
Kiitos, Hailuoto ja taiteilijat – jälleen kerran!13.8.2016
Muusikkoja monessa polvessa12.8.2016
Oulunsalo Ensemblen vanha ystävä päätöskonsertissa9.8.2016
Koko perheen voimin musisoimaan8.8.2016
Mestarin paluu lavalle7.8.2016
Rakkaus musiikkiin yhdistää – Hailuodossa juhlitaan Musiikkipäivillä7.8.2016
Musiikkipäivät huipentuu tänään!6.8.2016
Harmonikkataituri Hailuodossa5.8.2016
Tänään saaren joka kolkka soi!5.8.2016
Musiikkipäivät avattu, ensimmäinen yllätysvieras julkistettu4.8.2016
Einojuhani Rautavaara (1928–2016), viimeisen virran soutaja28.7.2016
Kolme teosta kantaesityksessä25.7.2016
Hailuodon toiset Musiikkipäivät: 13 tapahtuman taival!5.4.2016
Taiteellisten johtajien iso kiitos!12.12.2015