
Kolme teosta kantaesityksessä
(Julkaistu Rantalakeus-lehdessä 20.7.2016. Kirjoittanut Sauli Pahkasalo.)
Kun elokuun seitsemännen päivän ilta koittaa, ovat oulunsalolaiset Sinikka Ala-Leppilampi ja Eero Karvonen todennäköisesti väsyneitä, mutta onnellisia. Hailuodon Musiikkipäivien tehokaksikko, toisena taiteellisena johtajana Markojuhani Rautavaaran ohella toimiva Ala-Leppilampi ja vastaava tuottaja Karvonen ovat tehneet valtavasti töitä nelipäiväisen festivaalin eteen.
Toista kertaa Hailuodossa järjestettävä musiikkitapahtuma on niittänyt jo mainetta ja kunniaa. Ala-Leppilampi naurahtaa taiteilijoita olevan tarjolla jonoksi asti.
– Toiminta-ajatuksena on tuoda talkoilla Hailuotoon korkeatasoista musiikkikulttuuria ja tarjota paikallisille harrastajille esiintymismahdollisuuksia. Viikonvaihteen aikana esiintyjiä on lähes viisikymmentä.
Pienen takapakin järjestäjät saivat viime viikolla, kun vieraileva kapellimestari, italialainen Maurizio Colasanti joutui perumaan tulonsa päällekkäisvarauksen vuoksi. Colasantin tehtävää hoitaa Reijo Tunkkari, joka on toiminut pitkään Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin 1. konserttimestarina.
– Koska esiintyjät ovat kokeneita ammattilaisia, selviämme ilman kapellimestaria, Ala-Leppilampi tietää.
Tunkkarin mukana Hailuotoon tulee koko musisoiva perhe: laulaja, viulisti ja kaksi sellistiä.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 4.-7.8. järjestettävän tämän vuoden Musiikkipäivien kattaus on erittäin mielenkiintoinen.
Kantaesityksiä on kaikkiaan kolme. Markojuhani Rautavaara on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut saariaiheisen Tuulta ei voi vangita -teoksen laululle, kitaralle, harmonikalle, jousiorkesterille sekä mieskuorolle. Kuorona toimii hailuotolainen Sirkeät Sirkuttajat. Teos esitetään lauantain päätöskonsertissa Hailuodon kirkossa.
Samassa konsertissa kuullaan myös Colasantin Northern lights -teos, jonka hän on omistanut Sinikka Ala-Leppilammelle sekä pohjoisille ihmisille. Maurizio Colasanti kuvaa kappaleensa pyrkivän paljastamaan valon taipumuksen hehkua eri väreissä syrjäyttämällä pimeyden.
– Jousiorkesterille luomani teos kutsuu kuulijansa sulkemaan silmänsä ja avaamaan sydämensä, jotta todella näkisimme sisällämme olevan valon, hän kommentoi sähköpostin välityksellä.
Kolmas kantaesitys on perjantai-iltana kirkossa kuultava Eero Karvosen Abaroquenal: barokkimusiikkia kamariorkesterille ja aboriginaalien soittimelle, didgeridoolle.
– Innolla odotan, miltä teos kuulostaa paikan päällä, Karvonen pohtii.
Musiikkipäivillä ovat mukana myös muun muassa harmonikkataiteen merkittävimpiin edustajiin kuuluva professori Matti Rantanen, sellistimestari Erkki Rautio ja unkarilaislähtöinen fagotisti Antal Mojzer. Säveltäjä Einojuhani Rautavaaran musiikki on vahvasti läsnä.
Mestari-kisälliperiaate on edelleen vahva. Opiskelijoita on niin Oulun konservatoriosta, Oulun ammattikorkeakoulusta kuin Sibelius-Akatemiasta.
– Nuorilla on mahtava mahdollisuus oppia mestareilta, Sinikka Ala-Leppilampi huomauttaa.
Iso festivaali toimii edelleen pitkälti talkoilla. Esiintyjät ovat mukana rakkaudesta musiikkiin.
– Itse tapahtuman järjestelyihin olemme saaneet hyvin tekijöitä mukaan. Vielä jos halukkaita julisteiden jakajia ja innokkaita soitinten kuljettajia löytyisi, olisivat kaikki koossa, Karvonen laskee.
Vaikka tämän vuoden tapahtuma on vielä edessäpäin, suunnittelevat järjestäjät jo ensi kesää. Tarkoitus on tuoda mukaan musiikkikurssit.
– Tarkoitus on päästää kaikki halukkaat soittamaan ilman minkäänlaisia pohjataitoja, Ala-Leppilampi paljastaa.
Hailuodon Musiikkipäivien lippuja voi hankkia Luovon Puojista Hailuodosta. Lippuvaraukset voi jättää sähköpostilla varaukset@
Kaikki uutiset
24.4.2023
Rantalakeuden Antti-patsas Sinikka Ala-Leppilammelle2.12.2022
Luullahan, jotta on lysti olla!26.6.2022
Kahdeksannet Hailuodon Musiikkipäivät kutsuvat taas musiikin ystäviä saareen6.5.2022
Loppukesän kohokohta8.9.2021
Seitsemännet Musiikkipäivät lähestyvät!19.5.2021
Tervetuloa seuraamaan kuudensia Musiikkipäiviä verkossa!20.7.2020
Hailuodon Musiikkipäivät 2020 tulevat kotiisi24.5.2020
Viidennet Musiikkipäivät – Kamarimaratonia, paikallisuutta ja mestarikursseja26.4.2019
Tervetuloa neljänsille Musiikkipäiville!22.3.2018
Muistoja Musiikkipäiviltä 201724.10.2017
Juhlakaarti 2017 ja alustava ohjelma julki!18.3.2017
Kiitos, Hailuoto ja taiteilijat – jälleen kerran!13.8.2016
Muusikkoja monessa polvessa12.8.2016
Oulunsalo Ensemblen vanha ystävä päätöskonsertissa9.8.2016
Koko perheen voimin musisoimaan8.8.2016
Mestarin paluu lavalle7.8.2016
Rakkaus musiikkiin yhdistää – Hailuodossa juhlitaan Musiikkipäivillä7.8.2016
Musiikkipäivät huipentuu tänään!6.8.2016
Harmonikkataituri Hailuodossa5.8.2016
Tänään saaren joka kolkka soi!5.8.2016
Musiikkipäivät avattu, ensimmäinen yllätysvieras julkistettu4.8.2016
Einojuhani Rautavaara (1928–2016), viimeisen virran soutaja28.7.2016
Kolme teosta kantaesityksessä25.7.2016
Hailuodon toiset Musiikkipäivät: 13 tapahtuman taival!5.4.2016
Taiteellisten johtajien iso kiitos!12.12.2015