Markku Tunkkari [1935-2017] on syntynyt Vetelissä 1. kesäkuuta 1935. Hän on hiljainen mies, mutta kun juttu kääntyy musiikillisten muistojen puolelle, sanat soljuvat jouhevasti, pienellä huumorilla höystettynä. ”Kyllä minussa tietysti aina on ollut vähän semmoista kuoronjohtajaa. Jo pienenä poikana asettelin monta kertaa sisarusparven riviin puulaatikon päälle tai saunan lauteille, paikalla ei ollut väliä. Siinä sitten huidoin oman kuoroni edessä.”

Pelimanni, säveltäjä ja kuoronjohtaja tunnustaa, että jo lapsuudenkodissa musiikilla oli tärkeä asema. Isä oli viulupelimanni. Äiti kirkkokuoron luotettu tarkkaääninen laulaja. ”Äiti on sanonut monta kertaa tyttösenä juoksuttaneensa sormiaan navetassa kuin palkin päällä ja kuvitellut sen olevan harmoonin näppäimistön”, Markku kuvailee äitinsä kertomusta kaipuusta soittamisen oppiin.

Isä Kauno hankki Markulle ensimmäisen viulun pojan ollessa hiukan yli kymmenvuotias. Viisilapsisesta sisarusparvesta Markun puheissa nousee useimmin esiin sisko Pirkko, joka näyttää selvästi olleen pikkuveljen yksi musiikillisista innoittajista. Perheen yhteisissä musiikkihetkissä isä Kauno ja Markku soittivat viulua ja Pirkko tämmäsi harmoonilla, muut sisarukset hoitivat laulupuolen.

Vaimoksi Markku löysi naapurista Kaustiselta Ainon ja he muuttivat perheineen Kokkolaan 1960-luvun alussa. Ennen Kokkolaan muuttoa hän oli ehtinyt laulaa Vetelin musiikinystävien kuorossa, mieskuorossa, SLEY:n nuorisoliiton kuorossa, kirkkokuorossa ja maakuntakuorossa. Varsin nopeasti Kokkolaan muuttamisen jälkeen hän hakeutui Kaarlelan kirkkokuoroon.

Voimakkainta musiikillisen luomisen kautta Markku on elellyt viimeiset parikymmentä vuotta, siitä osoituksena tämän kirjan useimmat sävellykset, vaikka jo pienenä poikana hän sovitteli lauluja useampiäänisiksi omalle perhekuorolle. Kuvaan tulivat mukaan Kokkolan työväenopiston kansanmusiikkipiiri ja viihdekuoro. Kaksi viimemainittua kokoonpanoa ovat vaikuttaneet keskeisesti tämän kirjan sävellysten syntyyn.

”Tässä työssä nimenomaan tietoisuus, minkälaiselle kokoonpanolle säveltää, on auttanut työskentelyä. Kaikkein parasta on ollut tietenkin se, että aina on saanut tehdä kappaleensa vastaanottavaiselle ja innostuneelle porukalle.” Sävellystyön parhaimmaksi välineeksi Markku nimeää haitarin. Sen kanssa työskentelyä kuvaillessaan hänen sormensa menevät kuin itsestään vatsan päälle kuvitellulle näppäimistölle. ”Täällä vasemmalla, bassopuolella ovat soinnut valmiina, siitä vaan valssin tahtia …puurattaat…puurattaat… ja oikealta puolelta melodiat löytyvät kuin itsestään.”

Musiikki ei ole ollut koskaan Markulle työtä vaan työlle vastapainoa antava harrastus. Leipä viisihenkiseksi kasvaneelle perheelle on tullut sähköasentajan töistä. Kolmesta lapsesta nuorin, Reijo, on ottanut musiikin ammatikseen. Hän on tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konserttimestarina.

Kun lapset asuivat vielä kotona, Tunkkarin perhe pystyi hyvin kokoamaan perhepiiristä oman pelimanniryhmän. Vanhin tytär Elisa soitti sähköbassoa, Maarit tämmäsi harmoonilla sekä Reijo ja Markku olivat viulussa.

Pelimannisävelmät ovat Markku Tunkkarin ehkä ominta aluetta. Isä Kauno oli itseoppinut viulupelimanni. Ensimmäinen pelimanniryhmä, jossa Markku muistaa soittaneensa, oli Tunkkarin kylän soittajista koottu kansanmusiikkiyhtye. Yhtyeen muodostivat Kauno Tunkkari viulu, Väinö Källström viulu, Matti Tunkkari, sello, ja Markku Tunkkari, harmooni.

Ketkä sitten ovat olleet Markun kansanmusiikillisia esikuvia, jos ajatellaan sävellystyötä ja soittamisen tyyliä. Varsinaisia esikuvia hän ei lähde nimeämään, mutta sanoo markkumaiseen tyyliin: ”Kyllä sitä ihastellen kuunteli, kun Otto Hotakainen, Friiti Ojala tai Arvo Myllykangas soittivat.”

Liittyminen 1980-luvun alkuvuosina työväenopiston kansanmusiikkiryhmään merkitsi kuitenkin Markulle varsinaista sykäystä sävellystyön vauhdittumiselle. Varsinaisen pelimannimusiikin esittämisen ohella Markun johtaman Talkoopelimannien vakiotehtäviin on kuulunut, ryhmän alkuvuosista lähtien, Keski-Pohjanmaan Tanhuajat -kansantanssiryhmän säestäminen.

Yllä oleva teksti on Esa Koskimaan esipuhe Markku Tunkkarin nuottikirjasta Elämäni sävelet, joka on julkaistu 1999. Hailuodon Musiikkipäivillä 2020 esitetyt kappaleet on valittu kyseisestä kirjasta.