Artistit

Jorma Panula

kapellimestari, säveltäjä

Esittely

Jorma Panula on suomalainen kapellimestari. Panula tunnetaan myös säveltäjänä, sovittajana ja erityisesti kovatasoisena orkesterinjohdon opettajana, jonka kädenjälki näkyy ympäri maailmaa. Häntä voisi sanoa suomalaisen kapellimestarikoulutuksen isäksi. Panula valmistui Sibelius-Akatemiasta ensin kanttori-urkuriksi vuonna 1950 ja myöhemmin kapellimestariksi 1953 opettajanaan Leo Funtek. Hän jatkoi kapellimestariopintojaan Ruotsissa ja Alankomaissa.

Panula on toiminut Lahden kaupunginteatterin, Tampereen teatterin, Helsingin työväenteatterin, Suomen Kansallisoopperan ja Tapiola Sinfoniettan kapellimestarina  sekä Turun filharmonisen orkesterin taiteellisena johtajana ja pääkapellimestarina, Helsingin Kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja Aarhusin Sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana. Helsingin kaupunginorkesteri teki Panulan johdolla ensimmäisen Yhdysvaltain kiertueensa 1968. Panula on johtanut HKO:ta neljän vuosikymmenen aikana 250 kertaa. Vuosina 1973–1993 hän toimi Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina. Hän on opettanut orkesterinjohtoa myös Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa. Mestarikursseja Panula pitää säännöllisesti ympäri maailmaa.

Vaasassa on järjestetty vuodesta 1999 lähtien Jorma Panulan kansainvälinen kapellimestarikilpailu. Keväällä 2015 Jorma Panula perusti nuorille kapellimestariopiskelijoille oman kansainvälisen koulutusmahdollisuuden, Panula-Akatemian. Panulan mukaan koulutusohjelman tavoitteena on varmistaa, että Suomen menestyksekäs perinne nuorten kykyjen löytämiselle, innostamiselle ja kouluttamiselle ei katkeaisi.

Esiintymiset Musiikkipäivillä


2. Peltomiehen rukous

Perjantai 31.7.2015 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. Liput ovelta 10 €.