Artistit

Anne-Mari Kanniainen

harmonikka

Esittely

Anne-Mari Kanniainen on oululainen harmonikkataiteilija sekä säveltäjä, joka on esiintynyt kotimaan lisäksi muun muassa Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Norjassa sekä Venäjällä. Kanniainen on menestynyt lukuisissa harmonikkakilpailuissa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Näistä mainittakoon Kultainen harmonikka -kilpailun voitto vuonna 2005.

Kanniainen on tehnyt laajasti sävellystyötä mm. Oulun kaupunginteatterille usean vuoden ajan. Hän on työskennellyt myös artistina Sirkus Finlandiassa. Kanniainen on tehnyt neljä albumia, joista ensimmäinen (2006) on sooloalbumi. Esiintyvät taiteilijat ry. myönsi Kanniaiselle vuonna 2010 Vuoden viihdetaiteilija -palkinnon. Kanniainen esiintyy aktiivisesti monen eri genren edustamissa kokoonpanoissa sekä soolona.

Esiintymiset Musiikkipäivillä


6. Aallon harjalla

Keskiviikko 29.7.2020 klo 18:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

1. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Maanantai 27.7.2020 klo 14:00 alkaen
Paikka Hailuodon nuorisoseura. Ilmainen, verkossa.