Artistit

Jackie Shin

kapellimestari, lyömäsoittimet

Esittely

Jackie Shin syntyi Etelä-Koreassa ja emigroitui Kanadaan. Hän on valmistunut musiikin tohtoriksi Toronton yliopistosta pääaineinaan sävellys ja musiikinteoria (2005). Useat kanadalaiset orkesterit kuten Toronton sinfoniaorkesteri ja Victorian sinfoniaorkesteri ovat esittäneet hänen sävellyksiään. Ottawan kansallisen taidekeskuksen orkesteri yhdessä ylikapellimestarinsa Pinchas Zukermanin johdolla valitsivat hänet vuoden nuoreksi taiteilijakseen (2003). Jackie muutti Suomeen opiskellakseen orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa. Hän valmistui Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta, jossa hän opiskeli Leif Segerstamin ja Jorma Panulan johdolla.

Jackie Shin on johtanut Kaartin soittokuntaa, Pori Sinfoniettaa sekä Kuopion, Lohjan, Mikkelin ja Seinäjoen kaupunginorkestereita sekä Oulu Sinfonian kamarimusiikkikonsertin. Hän on johtanut myös Puccinin La Bohème -oopperan esitykset Helsingin Musiikkitalossa. Hän on Kauniaisten sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja ja Töölö Brassin päävierailija vuodesta 2018. Jackie esiintyy lisäksi säännöllisesti pianistina ja lyömäsoittajana, ja on esiintynyt mm. Radion sinfoniaorkesterissa ja Oulu Sinfoniassa. Hän johti Igor Stravinskyn Kevätuhrin Hamina Tattoon avajaisgaalakonsertissa Kaartin soittokunnan kanssa viime vuonna. Vuonna 2019 hän perusti Omnian sinfoniaorkesterin sekä Helsinki New Music Ensemblen.

Esiintymiset Musiikkipäivillä


Maestrot kohtaavat

Lauantai 29.7.2023 klo 18:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

9. Maestrot kohtaavat

Lauantai 30.7.2022 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

10. Maestrot kohtaavat

Lauantai 31.7.2021 klo 17:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

10. Maestrot kohtaavat (2019)

Lauantai 1.8.2020 klo 16:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

8. Maestrot kohtaavat

Lauantai 3.8.2019 klo 17:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

4. Antonio Di Cristofano & His Friends

Torstai 2.8.2018 klo 15:00
Paikka Oulunsalon kirkko. 15 €.