Kamaristartti

Perjantai 2.8.2019
18:00
Hailuodon kirkko
15 €

Ohjelma

J.S.Bach: Ich habe genug
Kai Chydeniuksen ja Oskar Merikannon lauluja (sov. Mari Liukkonen)

Raimo Paaso, baritoni
Joanna Broman, cembalo
Oulunsalo Ensemble

Esittely

Kamarimusiikkimaratonin iltana kuullaan sarjan starttaavassa konsertissa yksi J.S. Bachin rakastetuimmista kantaateista. Bach sävelsi yhden tunnetuimmista kantaateistaan kynttilänpäivän evankeliumitekstin pohjalta. Teksti kertoo siitä, miten vanha Simeon iloitsi nähdessään Jeesus-lapsen temppelissä. Simeon oli odottanut messiasta ja sai nyt siirtyä lepoon.

Raimo Paaso on tullut tunnetuksi suurten kirkkomusiikkiteosten johtajana sekä nykyään myös vahvana yksinlaulurunojen tulkitsijana. Illan suomalaissäveltäjien laulujen jousisovitukset on tehnyt Hailuodon kanttori, Mari Liukkonen.

Tätä konserttia et halua jättää väliin!

Ja mikäli haluat jäädä kuulemaan illan maratonin kaikki kolme konserttia (konsertit 5, 6 ja 7), saat niihin kaikkiin liput yhteishinnalla 30 €!

Illan kolmen konsertin välisinä aikoina on mahdollisuus nauttia teetarjoilusta, joka sisältyy sarjalipun hintaan.

Tapahtumat 2019

Vuodenajat pallon molemmin puolin

Keskiviikko 31.7.2019 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 15 €.

Soittajan vuosi

Torstai 1.8.2019 klo 18:00
Paikka Hailuodon kirkko. 15 €.

Mestarin enigma

Torstai 1.8.2019 klo 20:00
Paikka Hailuodon kirkko. 15 €.

Hailuoto Folk

Perjantai 2.8.2019 klo 12:00
Paikka Galleria Luoto. Vapaa pääsy.

Kamaristartti

Perjantai 2.8.2019 klo 18:00
Paikka Hailuodon kirkko. 15 €.

Huilu – aamunkoitto, metsänhenki

Perjantai 2.8.2019 klo 19:15
Paikka Hailuodon kirkko. 15 €.

Maratonin finaali

Perjantai 2.8.2019 klo 20:30
Paikka Hailuodon kirkko. 15 €.

Maestrot kohtaavat

Lauantai 3.8.2019 klo 17:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

Iltamat ja tanssit

Lauantai 3.8.2019 klo 20:00
Paikka Hailuodon nuorisoseura. 15 €.

Barokkimessu

Sunnuntai 4.8.2019 klo 12:00
Paikka Hailuodon kirkko. Vapaa pääsy.