Merilintu

Perjantai 26.7.2024
21:00
Marjaniemen nokka
20 €

Ohjelma

Anne-Maria Haapala: Merilintu-näyttämöteos

Tanssijat
Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström
(Nizza), tanssitaiteilija
Alexandra Lindström (Nizza), tanssija

Näyttelijät
Mirjami Rautio
(Oulu)
Minna Paulamäki (Hailuoto)
Jonna Pyykkö (Hailuoto)
Tanja Turtiainen (Oulu)
Uolevi Haapala (Hailuoto)

Muusikot
Oskari Elomaa
(Oulu), sello
Annika Mikkola (Oulu), piano

Esittely

Merilintu on teos kahdelle tanssijalle, viidelle näyttelijälle ja muusikolle. Se kertoo ihmisen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteista, mutta se kertoo myös yhteisöllisyydestä ja sen mahdollisuuksista.

Musiikin, tanssin ja tarinoiden symbioosissa peilautuu kuva traagisista kokemuksista ja samalla vertaistuen voimasta. Teoksen musiikkina kuullaan muun muassa Erik Satie’ta ja Armas Järnefeltiä. Lisäksi liikkeen ja musiikin dialogista syntyy myös musiikillista improvisaatiota – se syntyy tilassa ja hetkessä.

Merilinnun on käsikirjoittanut hailuotolainen Anne-Maria Haapala, joka on myös teoksen toinen ohjaaja. Ohjaajaparina hänellä toimii hailuotolainen liiketaiteilija Eija Ranta.

Esityspaikkana on Hailuodon Marjaniemen nokka. Teoksen arvioitu kesto on noin tunti.

⚠️ Huonon sään sattuessa Merilintu-teos siirretään sisätiloihin. Seuraa tiedotustamme!

(Valokuva © Aino Väänänen)

Tapahtumat 2024

Pikku poni ja runoratsu

Maanantai 22.7.2024 klo 14:00
Paikka Hailuodon kirjasto. Vapaa pääsy.

Aloitusiltamat

Maanantai 22.7.2024 klo 18:00
Paikka Hailuodon Nuorisoseura. 20 €.

Tulta ja tunnelmointia

Tiistai 23.7.2024 klo 17:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

Italialainen oopperamatka kitaralla

Tiistai 23.7.2024 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

Veijareita & pyhimyksiä

Keskiviikko 24.7.2024 klo 15:00
Paikka Vanha pappila. 20 €.

Rakkaudella – yksin ja yhdessä

Keskiviikko 24.7.2024 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

Hailuoto Folk

Torstai 25.7.2024 klo 18:00
Paikka Hailuodon Panimo. Vapaa pääsy.

Tarinoita ja maisemia

Perjantai 26.7.2024 klo 18:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

Merilintu

Perjantai 26.7.2024 klo 21:00
Paikka Marjaniemen nokka. 20 €.

Maestrot kohtaavat

Lauantai 27.7.2024 klo 18:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

Barokkimessu

Sunnuntai 28.7.2024 klo 12:00
Paikka Hailuodon kirkko. Vapaa pääsy.