Italialainen oopperamatka kitaralla läpi 1800-luvun herättää henkiin klassisen ja romanttisen kitaransoiton pitkän ja elävän perinteen italialaisen oopperan koskettavimpien ja värikkäimpien ilmaisujen kautta.
Tuo aikakausi on voimakkaiden tunteiden ja aatteiden vuosisata, jossa yksittäinen ihminen tunteineen tulee tärkeäksi ja eurooppalaiset kansakunnat nousevat esiin. Kun taiteilijat käsittelevät esimerkiksi luonnonaiheita, he eivät enää kuvaa ulkoista todellisuutta. Sen sijaan he keskittyvät luonnon antamiin henkilökohtaisiin tuntemuksiin ja tunteisiin. Älymystö ja taiteilijat arvioivat uudelleen tiedostamatonta, magiaa, yliluonnollista ja keskiaikaa. Yleinen kiinnostus unia ja henkisyyttä kohtaan herää toisin kuin edellisellä kaudella, valistuksen aikana. Tässä yhteydessä ooppera löytää korkeamman ilmaisunsa – erityisesti Italiassa, jossa laji syntyi kaksi vuosisataa aikaisemmin – ja tuotanto onkin niin valtavaa, että puhdas instrumentaalimusiikki häviää lähes kokonaan.
Italialaista oopperaa arvostetaan ympäri maailmaa. Jokainen klassisen ja romanttisen kauden kitaristi on kiinnittänyt siihen huomiota sovittamalla ja säveltämällä alkusoittoja, fantasioita, muunnelmia, potpureja ja muita säveltaiteen muotoja, jotka perustuvat musiikkiteatterin suurimpien nimien, kuten Paisiellon, Rossinin, Verdin, Bellinin, Donizettin ja monien muiden, oopperoihin.
Kitaristit sävelsivät myös instrumentaalimusiikkia, joka oli edelleen oopperan innoittamaa. On teoksia, jotka menevät paljon pelkkää viihdettä pidemmälle sukeltaen syvälle teosten hahmoihin ja henkiseen maailmaan. Kuuluisa esimerkki tästä löytyy piano-ohjelmistosta Lisztin ja hänen kilpailijansa Thalbergin kehittämästä ”Opernfantasiesta”.
Repertuaarissa esiintyvä äärimmäinen virtuositeetti perustuu sekä aikakaudelle tyypilliseen sankarimyyttiin että käytännön mahdollisuuksiin toteuttaa näitä vaativia musiikillisia suorituksia. Tuona aikana muusikot alkoivat toimia freelancereina, joten he halusivat tehdä vaikutuksen yllättämällä yleisön ”yliluonnollisilla” efekteillä ja nopeimmilla asteikoilla ja murtosoinnuilla.
Muusikot muuttivat usein Euroopan pääkaupunkeihin, kuten Wieniin, Lontooseen ja Pariisiin, ja saapuivat jopa Venäjälle. Konserttimme kitaristi Francesco D’Angelo muutti Suomeen.
