Rakkaudella – yksin ja yhdessä

Illan konsertissa soljumme 1700-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkuun sooloteosten, duettojen ja viulukvartetin sävelin. Kuulemme virtuoottista viulismia, fagottia soolosoittimen tehtävässä sekä lämmintä selloääntä duettopartnerina.

Olemme valikoineet konserttiin kappaleita, joista suurin osa on omistettu säveltäjien ystäville tai heitä inspiroineiden esikuviensa kunniaksi. Taiteilijaystävämme jakavat nyt tätä kauneutta vuorostaan festivaalimme yleisölle, rakkaudesta lajiin – yksin ja yhdessä.

Johann Sebastian Bach kirjoitti kaikki viulusonaattinsa ja -sarjansa todennäköisesti toimiessaan kapellimestarina Anhalt-Cöthenin hovissa. Nuo teknisesti vaativat teokset kuuluvat sooloviulun keskeiseen ohjelmistoon. Arvellaan, että ne on alun perin sävelletty Joseph Spiessille. Sarjan ensimmäinen osa on kaikkein levollisin. Viululla g-molli on soinniltaan puhdas ja vakaa, sillä soittimen kaksi alempaa kieltä (g ja d) värähtelevät avoimina.

Wolfgang Amadeus Mozartin sonaatti fagotille ja sellolle on alkuperältään mystinen. Se julkaistiin vasta vuosia Mozartin kuoleman jälkeen ja on toinen kahdesta säilyneestä teoksesta, jotka Mozart sävelsi fagotille. Teosparin hän todennäköisesti sävelsi 18-vuotiaana Münchenissä ystävystyttyään amatöörifagotisti paroni Thaddäus von Dürnizin kanssa. Sonaatissa fagotti on pääosassa ja sello säestäjän roolissa. Fagotti ei usein pääse huomion keskipisteeseen, mutta tässä sonaatissa Mozart osoittaa, millaista virtuoosipotentiaalia soittimesta voi löytyä.

Eugène Ysaÿe oli yksi romanttisen aikakauden klassisen musiikin jättiläisistä – viuluvirtuoosi, säveltäjä, kapellimestari ja pedagogi. Hänen uskomaton tekninen mestaruutensa ja ilmaisunsa syvyys vaikuttivat merkittävästi 1900-luvun alun sooloviuluohjelmistoon. Säveltäjänä hän laajensi ilmaisun ja mielikuvituksen rajoja sävellystyössään ja yhdisteli elementtejä barokista, klassismista, romantiikasta ja aikansa uusista vaikutteista.

Ysaÿen kuusi sooloviulusonaattia ovat hänen tunnetuimpia ja suosituimpia sävellyksiään. Niistä jokaisen Eugène sävelsi jollekin ystävälleen.

Sonaatti nro 3 on yksi lyyrisimmistä, mihin sen alaotsikkokin, Ballade, viittaa. Se on omistettu romanialaiselle säveltäjälle ja viulistille George Enesculle. Ysaÿe itse kuvaili: ”Olen antanut mielikuvitukseni vaeltaa mieleni mukaan. Muisto ystävyydestäni ja ihailustani George Enescua kohtaan ja esityksistä, joita pidimme yhdessä ihastuttavan kuningatar Carmen Sylvan kotona, antoivat loppusilauksen tälle sonaatille.”

Sonaatti nro 4 taas on omistettu itävaltalaiselle viulistille Fritz Kreislerille. Sen musiikillinen ilmaisu ja eri karakteerien rikkaus ovat täydellinen osoitus Ysaÿen kyvystä yhdistellä eri aikakausien musiikkityylejä.

Georg Philipp Telemannin sävellykset epätavallisille kokoonpanoille – kuten tässä konsertissa esitettävä konsertto neljälle viululle ilman basso continuoa – on luultavasti kirjoitettu erityistilaisuuksiin tai ystävien pyynnöstä. Konsertto on täynnä rikkaita harmonioita, suloista vuoropuhelua ja hurjaa pelimannityylistä sahausta.

Ei olisi liioiteltua kutsua Antonio Vivaldia fagottikonserton uranuurtajaksi. Fagotti pääsi ensi kertaa säestyssoittimen roolista solistiksi Giovanni Antonio Bertolin vuonna 1645 julkaiseman yhdeksän virtuoottisen fagottisonaatin sarjan myötä. Antonio Vivaldi pisti kuitenkin paremmaksi: hän ei ainoastaan kirjoittanut luultavasti maailman ensimmäistä soolokonserttoa fagotille, vaan myös loi siihen asti suurimman soittimelle kirjoitetun teoskokonaisuuden: 39 soolokonserttoa! Enemmän konserttoja Vivaldi kirjoitti vain viululle.