Esittely
Niko Mäenalanen on saanut musiikkioppinsa Sibelius-Akatemian nuoriso- ja peruskoulutuksessa valmistuen musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin 2008 pääaineenaan harmonikka sekä musiikin kandidaatiksi 2006 pääaineenaan musiikinteoria. Torniosta lähtöisin oleva Mäenalanen on opiskellut myös pianoa muun muassa Länsi-Pohjan musiikkiopistossa ja Sibelius-Akatemiassa.
Mäenalanen on toiminut vuosina 2008–2011 korrepetiittorina ja kuorolaulajana Oulun katedraalikuorossa, korrepetiittorina vuodesta 2015 lähtien Oulun hiippakunnan oratoriokuorossa ja vuodesta 2019 lähtien Meri-Lapin oratoriokuorossa. Vuodet 2010–2019 hän on toiminut Tornion harmonikkakerhon taiteellisena johtajana.
Yli vuosikymmenen Niko on työskennellyt harmonikan- ja pianonsoiton tuntiopettajana Meri-Lapin alueen opistoissa opettaen myös musiikinteoriaa. Lisäksi hän toimii muusikkona yksin ja eri ryhmissä.
Esiintymiset Musiikkipäivillä
Barokkimessu
Sunnuntai 30.7.2023 klo 12:00
Paikka Hailuodon kirkko. Vapaa pääsy.