Artistit

Katri Kangas

kantele

Esittely

Katri Kangas aloitti kanteleensoiton yhdeksänvuotiaana Oulun konservatoriossa Antti Paakinahon johdolla. Hän suoritti siellä kanteleesta opistotason tutkinnon. 2013 syksyllä Kangas jatkoi opintojaan Oulun ammattikorkeakouluun musiikkipedagogian linjalla pääaineenaan kantele, jota opetti Mari Köykkä. C-tutkinnon Kangas teki Köykän opissa. Tutkinnon jälkeen Kankaan opettajana on ollut Sari Hukari.

Kangas on konsertoinut useita kertoja kotipaikkakunnallaan Hailuodossa niin soolokonsertein kuin yhdessä muiden muusikoiden ja kokoonpanojen kanssa. Kantele on soinut niin urkujen, kitaroiden ja bändisoittimien kanssa kuin säestäen laulajia kotopuolessa ja Luvialla. Opiskeluaikana kolme konserttikanteletta on soinut yhdessä Kankaan, Sari Päätalon ja Saimi Kokkosen käsissä.

Mestarikursseja Kangas on käynyt prof. Loredana Paolicellin johdolla kamarimusiikista syksyllä 2014. Keväällä 2015 ja syksyllä 2016 vapaasäestyksen mestarikursseja Kangas on käynyt pop-jazz kantelisti Ida Elinan opissa.

Opetustöitä Kangas on tehnyt Kemin Kivalo-opistolla 2014 syyslukukauden, Ylivieskan seudun musiikkiopistolla vuoden 2016, Madetojan musiikkilukiolla lukuvuodet 2015–2016 sekä 2017–2018 ja Oulun Vuolle-opistolla loppukeväästä 2017 alkaen.

Esiintymiset Musiikkipäivillä


1. Säveliä majakan juurelta

Keskiviikko 1.8.2018 klo 16:00
Paikka Luotsihotelli. 15 €.