Artistit

Unto

tango-orkesteri

Esittely

Tango-orkesteri Unto tuo nuorisoseuran iltaan Suomi-tangon klassikkoja muun muassa Unto Monoselta ja Toivo Kärjeltä, sekä uudempaa omaa tuotantoaan esim. Timo Alakotilan ja Johanna Juholan kynästä. Orkesteria luonnehditaan maailmalla karismaattiseksi, hurmaavaksi ja kansainvälisen tason taituriksi. Muusikot ovat sympaattisia ja äärettömän musikaalisia, joten kun he yhdistävät voimansa, lopputuloksena voi olla vaan parhautta.

Perinteisten tangojen rinnalla yhtyeen ohjelmistossa on mittava määrä uutta tangomusiikkia. Unton muusikkojen monipuoliset musiikilliset taustat, maailmanmusiikista jazziin ja teatterimusiikista tango nuevoon, kuuluvat kokoonpanon soinnissa vaikutteiden rikkautena ja tulkinnan syvyytenä. Yhtyeen musiikki hengittää ja virtaa harvinaisen vapaasti.

Tango-orkesteri Unto on nimetty tangosäveltäjä Unto Monosen mukaan. Yhtye perustettiin vuonna 1998 Esittävän taiteen edistämiskeskuksen (ESEK) aloitteesta esittelemään suomalaista tangoa Lissabonin EXPO ’98 -maailmannäyttelyssä. Siitä lähtien yhtye on konsertoinut laajalti niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Unto on hurmannut yleisöä muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Myös tangotanssijat ovat inspiroituneet Unton virtaavasta musiikista liikkeensä siivittäjänä: monissa konserteissa on nähty tanguerojen pyörähtelyjä. Tango-orkesteri Unton musiikissa soi runollisena modernin tangon tunteen palo.

www.tangoorkesteriunto.com

Esiintymiset Musiikkipäivillä


2. Tähdet meren yllä

Keskiviikko 1.8.2018 klo 19:00
Paikka Nuorisoseura. 15 €.