Artistit

TEMA

jousikvartetti

Esittely

TEMA-kvartetti​ on vuonna 2012 perustettu jousikvartetti, jonka jäsenet tapasivat toisensa Tampereen Musiikkiakatemiassa opintojen parissa. Kvartetin alkutaipaleen tärkeänä suunnannäyttäjänä mainittakoon Uusi Helsinki -kvartetti, jonka ohjauksessa TEMA sai vahvan pohjan määrätietoiseen kvartetti- ja kamarimusiikkityöskentelyyn.

Nykyisin TEMA:n jäsenet toimivat muusikkoina sekä soitonopettajina Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa, toiminnan jatkuessa edelleen vireänä. Perinteisen kvartettikirjallisuuden parissa työskentelyn lisäksi TEMA on tehnyt paljon yhteistyötä muiden instrumentalistien, laulajien sekä nuorten säveltäjien kanssa. 

Kvartetti emännöi ja konsertoi vuosina 2016–2018 säännöllisesti Klassisen musiikin klubi -tapahtumissa Tampereen Kehräsaaressa, joista kaudet 2017–2018 Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston myöntämällä apurahalla. Niin ikään samaisen rahaston apurahan turvin TEMA teki Baltian kiertueen keväällä 2015 esiintyen Viljandissa, Tartossa ja Riiassa. TEMA on konsertoinut useilla festivaaleilla kuten Tamperinging-, Encanto- ja UNM-festivaalilla ja on nyt iloinen päästessään jo toistamiseen mukaan myös Hailuodon Musiikkipäiville juhlistamaan 10-vuotistaivaltaan oman konsertin muodossa!

TEMA-kvartetin kokoonpano:

Lotta Laaksonen, viulu
Emma Kuosmanen, viulu
Marjukka Manner, alttoviulu
Aino Palosaari, sello

(Valokuva © Tiia-Mari Tervaharju)

Esiintymiset Musiikkipäivillä


9. Maestrot kohtaavat

Lauantai 30.7.2022 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

2. TEMA 10 vuotta

Tiistai 26.7.2022 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.

5. Takaumia

Keskiviikko 28.7.2021 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 20 €.