Esittely
Vuonna 2019 perustetussa rätväkässä Tähtelän Dynamossa soittaa ja laulaa kaksirivisen haitarin taitaja Marko Rantanen. Hän on tullut tutuksi esimerkiksi Koinurit-yhtyeestä, joka on voittanut kansanmusiikkiyhtyeiden Suomen mestaruuden vuonna 1989 ja valittu Kaustisten kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtyeeksi vuonna 1992. Rantanen on myös soittanut 1990-luvulla Capacala-nimisessä orkesterissa yhdessä Tähtelän Dynamon toisen jäsenen, kitaristi-laulaja Markojuhani Rautavaaran kanssa. Tähtelän Dynamo esittää mm. cajun-, irlantilais- sekä texmex-musiikkia. Ohjelmistosta löytyy myös vanhojen mestareiden kuten Hiski Salomaan ja Viola Turpeisen tuotantoa – unohtamatta kaverusten omia biisejä!
Esiintymiset Musiikkipäivillä
9. Iltamat ja tanssit
Lauantai 3.8.2019 klo 20:00
Paikka Hailuodon nuorisoseura. 15 €.
Perjantai 2.8.2019 klo 12:00
Paikka Galleria Luoto. Vapaa pääsy.