Esittely
Baritoni Jorma Hynninen valloitti kaikki maailman merkittävät ooppera- ja konserttilavat, mutta on halunnut koko uransa ajan pitää tukikohtansa kotimaassa.
Jorma Kalervo Hynninen syntyi huhtikuun alussa vuonna 1941 metsätyönjohtaja Lauri Hynnisen ja hänen vaimonsa Kertun kolmantena lapsena. Koulut käytyään Hynninen karisti Leppävirran pölyt jaloistaan ja opiskeli kansankoulunopettajaksi Heinolan seminaarissa. Lauluharrastus alkoi vakavassa mielessä seminaariaikoihin.
Ensimmäisen opettajanpaikkansa Hynninen valitsi Karttulasta, jotta saattoi jatkaa lauluopintojaan lyhyen matkan päässä Kuopiossa. Myöhemmin Hynninen toimi opettajana Lusissa. Leppävirran yhteiskoulusta löytyi elämänkumppaniksi luokkatoveri Reetta Salo, josta jo 18-vuotiaana tuli rouva Hynninen. Hynnisen lapsista nyt jo edesmennyt Marko Salo toimi isänsä tapaan oopperalaulajana, tyttäristä Ursula on kanttori ja Laura harpisti.
Hynnisen laulajanura ammattimielessä pongahti liikkeelle sen jälkeen, kun hän voitti Lappeenrannan laulukilpailut vuonna 1969. Sen jälkeen hän oli kiinnitettynä pari vuosikymmentä Suomen kansallisoopperaan, jonka taiteellisessa johdossa hän myös toimi vuosina 1984–90. 1990-luvulla hän johti Savonlinnan oopperajuhlia. Johtajan tehtäviensä samanaikaisesti hän loi merkittävän kansainvälisen uran ja lauloi kaikilla maailman merkittävillä oopperanäyttämöillä.
Vuosituhannen molemmin puolin Jorma Hynninen toimi laulutaiteen professorina Sibelius-Akatemiassa. Hän on pitänyt myös lukuisia mestarikursseja. Viimeiseksi oopperarooliksi jäi vuonna vuonna 2013 esitetty Akseli Gallen-Kallelan rooli, mutta laulu-ura jatkuu yhä.
(Teksti © Päivi Suikkanen / Yle)
Esiintymiset Musiikkipäivillä
7. Einojuhani Rautavaara Memorial
Perjantai 3.8.2018 klo 19:00
Paikka Hailuodon kirkko. 15 €.