Esittely
Jaakko Kuusela on suorittanut laulun ammatilliset erikoistumisopinnot vuonna 2014 Oulun ammattikorkeakoulussa Airi Tokolan johdolla. Kuusela valmistui musiikkipedagogiksi keväällä 2013. Tällä hetkellä Jaakko laulaa keikkaluontoisesti Suomen Kansallisoopperan kuorossa Helsingissä ja opettaa Oulussa. Kuusela sijoittui toiseksi neljänsissä kansainvälisissä hengellisen musiikin laulukilpailuissa marraskuussa 2013 Pietarissa. Oopperarooleista mainittakoon 2005 Olli Kortekankaan Messenius ja Lucia, 2007 Offenbachin Hoffmannin kertomukset, 2010 Oamkin W.A. Mozartin Taikahuilu-produktio, 2010 Puccinin Gianni Schicchi, 2014 Pylkkäsen Tuntematon Sotilas sekä 2011 Antti Ilvosen kamariooppera Spoon River. Vuonna 2013 esitetty Seppo ’Paroni’ Paakkunaisen Kaksitoista hetkeä -passio kuuluu myös Kuuselan ohjelmistoon.
Jaakko Kuusela on saanut Elias Palola -säätiön stipendin sekä sveitsiläisen Bank Vontobel AG:n stipendin Enrico Facinin mestarikurssille Italiassa. Lisäksi hänet palkittiin Musica Ry:n stipendillä Pohjanmaan laulukilpailussa Ilmajoella kesäkuussa 2011. Hän on osallistunut Enrico Facinin, Ilmo Rannan, Silvano Zabeon, Andreas Reibenspiesin, Neil Mackien, Monica Groopin, Maria Tomanovan, Norma Ennsin, Gabriele Michelin, Rosalba Trevisanin, Jaakko Ryhäsen sekä Yuri Statnikin mestarikursseille.
Esiintymiset Musiikkipäivillä
8. Iltamat ja tauottomat tanssit
Lauantai 5.8.2017 klo 20:00
Paikka Hailuodon nuorisoseura. 10 €.