Artistit

Ants in the Pants

irkkuduo

Esittely

Irlantilaista musiikkia soittava palkittu duo Ants in the Pants on keikkaillut yli kahdenkymmenen vuoden ajan niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa. Irkkuduon muodostavat aviopari Ilona Ala-Leppilampi (viulu, laulu) ja Lasse Suurkari (kitara, laulu).

Ohjelmisto on monipuolinen ja voi hieman vaihdella esiintymispaikan tai -tilanteen mukaan. Keikoilla kuullaan mm. traditionaalisia irlantilaisia instrumentaalikappaleita, Dubliners ja The Pogues -covereita sekä vanhoja irlantilaisia balladeja ja juomalauluja.

Uudempaa, ”popahtavaa” irkkumusiikkia edustavat mm. The Cranberries, Mary Black ja Christy Moore -coverit. Biisilistaa täydentävät oman kuuloisiksi sovitetut rokki- ja kantrikappaleet. Myös suomalaista kansanmusiikkia löytyy taiteilijoiden repertuaarista ja toivebiisejä voidaan ennalta sovitusti toteuttaa varsinkin yksityiskeikolle.

”Antsit” on iloinen ja viihdyttävä bändi, joka saa omaleimaisella soundillaan ja hauskoilla välispiikeillään yleisön mukaansa tunnelmaan ja useimmiten myös tanssilattialle pyörähtelemään.

Esiintymiset Musiikkipäivillä


7. Hailuoto Folk 1/2

Torstai 29.7.2021 klo 18:00
Paikka Hailuodon Panimo. Vapaa pääsy.