Wiegenlied (Louis Spohr)

Teksti: August Heinrich Hoffmann von Fallersleben (1798–1874)

Alles still in süßer Ruh,
Drum mein Kind, so schlaf auch du.
Draußen säuselt nur der Wind,
Su, su, su, schlaf ein mein Kind!

 

Schließ du deine Äugelein,
Laß sie wie zwei Knospen sein.
Morgen wenn die Sonn’ erglüht,
Sind sie wie die Blum’ erblüht.

 

Und die Blümlein schau ich an,
Und die Äuglein küß ich dann,
Und der Mutter Herz vergißt,
Daß es draußen Frühling ist.

Kehtolaulu (suom. Liisa Viinanen)

Kaikkialla hiljaisuus, ihana rauha,
sinäkin, lapseni, nuku.
Ulkona humisee vain tuuli.
Tuuti tuu, nukahda, lapseni.

 

Sulje silmäsi,
anna niiden olla kuin kaksi nuppua.
Aamulla, kun aurinko taas paistaa,
ne puhkeavat kukkaan.

 

Katselen kukkasia
ja suutelen pikku silmiä.
Silloin äidin sydän unohtaa,
että ulkona on kevät.

Der Tod und das Mädchen (Franz Schubert)

Teksti: Matthias Claudius (1740-1815)

(Das Mädchen:)
Vorüber! Ach, vorüber!
Geh’, wilder Knochenmann!
Ich bin noch jung, geh’ Lieber!
Und rühre mich nicht an.

 

(Der Tod:)
Gib deine Hand, Du schön und zart Gebild!
Bin Freund, und komme nicht zu strafen.
Sei gutes Muths! Ich bin nicht wild,
sollst sanft in meinen Armen schlafen!

Kuolema ja tyttö (suom. Dietrich Assman)

(Tyttö:)
Mene ohi, voi, ohi!
Villi viikatemies!
Olen nuori vielä, mene, rakas!
Älä koske minua.

 

(Kuolema:)
Anna kätesi, sinä kaunis ja hieno luomus!
Olen ystävä enkä tule rankaisemaan.
Ole iloisella mielellä! En ole villi,
tulet lempeästi lepäämään sylissäni!

Seligkeit (Franz Schubert)

Teksti: Ludwig Hölty (1748–1776)

Freuden sonder Zahl
blühn im Himmelssaal
Engeln und Verklärten,
wie die Väter lehrten.
O, da möcht ich sein
und mich ewig freun!

 

Jedem lächelt traut
eine Himmelsbraut;
Harf und Psalter klinget,
und man tanzt und singet.
O, da möcht ich sein
und mich ewig freun!

 

Lieber bleib ich hier,
lächelt Laura mir
einen Blick, der saget,
daß ich ausgeklaget.
Selig dann mit ihr,
bleib ich ewig hier!

Autuus (suom. Kyllikki Solanterä)

Auvo loputon
taivahassa on,
autuaitten saatot,
niinkuin kertoi taatot.
Oi, jos itsekin
sinne pääsisin!

 

Taivaan enkelin
hymy kaunehin,
harput, huilut soivat,
kaikki karkeloivat.
Oi, jos itsekin
sinne pääsisin!

 

Mutta tänne jään,
hymysi kun nään,
katsehesi loistaa,
epäilykset poistaa.
Autuas oon vain
kanssas, armahain!

Romanze (Franz Schubert)

Teksti: Ignaz Franz Castelli (1781–1862)

Ich schleiche bang und still herum,
das Herz pocht mir so schwer;
das Leben däucht mich öd’ und stumm
und Flur und Burg so leer.
Und jede Freude spricht mir Hohn, 
und jeder Ton ist Klageton, ja Klageton,
ist der Geliebte fern,
trübt sich des Auges Stern!

 

Ach was die Liebe einmal band, 
soll nie sich trennen mehr;
was suchst du in dem Fremden Land
und weit dort über’m Meer?
Wenn dort auch bunt’re Blumen blühn,
kein Herz wird heisser für dich glühn, ja keines!
O bleib’ nicht länger fern, 
du meines Lebens Stern!

Romanssi (suom. Virve Karén)

Liikuskelen ympäriinsä levottomana ja hiljaa,
sydämeni jyskyttää raskaasti;
elämäni tuntuu autiolta ja hiljaiselta
ja linna ja sen huoneet ovat tyhjiä. 
Ja kaikki ilot ivaavat minua,
ja jokainen sävel soi valitusta, kyllä, valitusta.
Jos rakkaani on kaukana,
samentaa se silmien tuikkeen!

 

Ah, minkä rakkaus on kerran yhdistänyt, 
älköön sitä enää mikään erottako.
Mitä etsit vieraassa maassa
ja kaukana merien takana?
Joskin siellä myös värikkäät kukat kukkivat,
ei silti yksikään sydän sinulle kuumemmin hehku!
Oi älä jää enää sinne kauas,
sinä minun elämäni tähti!

Er, der Herrlichste von allen (Franz Lachner)

Teksti: Adelbert von Chamisso (1781–1838)

Er, der Herrlichste von allen, 
wie so milde, wie so gut! 
Holde Lippen, klares Auge, 
heller Sinn und fester Muth.

 

So wie dort in blauer Tiefe 
hell und herrlich jener Stern, 
also er an meinem Himmel 
hell und herrlich, hoch und fern.

 

Wandle, wandle deine Bahnen; 
nur betrachten deinen Schein, 
nur in Demuth ihn betrachten, 
selig nur und traurig sein!

 

Nur die Würdigste von allen
soll beglücken deine Wahl,
und ich will die Hohe segnen,
segnen viele tausend Mal.

 

Will mich freuen dann und weinen,
selig, selig bin ich dann;
sollte mir das Herz auch brechen,
brich, o Herz, was liegt daran?

Hän, hurmaavin kaikista (suom. Kimmo Pihlajamaa)

Hän, hurmaavin kaikista,
niin lempeä, niin hyvä!
Sulohuulet, säihkysilmät,
jalo mieli ja rohkea luonto.

 

Kuin tuolla taivaan sinessä
kirkkaana loistavat tähdet,
hän minun taivaallani
kirkkaana loistaa, ylväästi kaukaa.

 

Kulje, kulje rataasi,
vain katson loistoasi,
vain nöyrästi sitä katson,
pyhityn ja tulen suruihini niin!

 

Meistä arvokkaimman,
onnekkaimman valitset,
häntä korkeinta ylistää tahdon
vielä tuhannet kerrat.

 

Ensin nauran, sitten itken,
autuaaksi, autuaaksi tulen noin,
kohta sydämeni murtuu,
murru, sydän, väliäkö tuolla?

Frauenliebe und -leben (Franz Lachner)

Teksti: Adelbert von Chamisso (1781–1838)

Seit ich ihn gesehen,
Glaub ich blind zu sein;
Wo ich hin nur blicke,
Seh ich ihn allein;
Wie im wachen Traume
Schwebt sein Bild mir vor,
Taucht aus tiefstem Dunkel,
Heller nur empor.

 

Sonst ist licht- und farblos
Alles um mich her,
Nach der Schwestern Spiele
Nicht begehr ich mehr,
Möchte lieber weinen,
Still im Kämmerlein;
Seit ich ihn gesehen,
Glaub ich blind zu sein.

Naisenelämää ja -rakkautta (suom. Kimmo Pihlajamaa)

Nähtyäni hänet
olen kuin sokea:
mihin vain katson,
näen yksin hänet;
kuin päiväunelma
kirkastuu kuvansa,
pimeydestä sukeltaa valoon
ja yhä kirkastuu.

 

Vaan valotonta, väritöntä
on täällä tämä kaikki,
ei siskojenkaan leikki
enää innosta minua, 
mieluummin itkeskelen,
kamarissa hiljaa,
nähtyäni hänet
olen kuin sokea.

Das heimliche Lied (Louis Spohr)

Teksti: Ernst Koch (1808–1858)

Es gibt geheime Schmerzen, 
Sie klaget nie der Mund,
Getragen tief im Herzen
Sind sie der Welt nicht kund.
Es gibt ein heimlich Sehnen,
Das scheuet stets das Licht,
Es gibt verborgne Tränen,
Der Fremde sieht sie nicht.

 

Es gibt ein still Versinken
In eine innre Welt,
Wo Friedensauen winken,
Von Sternenglanz erhellt,
Wo auf gefallnen Schranken
Die Seele Himmel baut,
Und jubelnd den Gedanken
Den Lippen anvertraut.

 

Es gibt ein still Vergehen
In stummen, öden Schmerz,
Und Niemand darf es sehen,
Das schwergepreßte Herz.
Es sagt nicht was ihm fehlet,
Und wenn’s im Grame bricht,
Verblutend und zerquälet,
Der Fremde sieht sie nicht.

 

Es gibt einen sanften Schlummer,
Wo süßer Frieden weilt,
Wo stille Ruh’ den Kummer
Der müden Seele heilt.
Doch gibt’s ein schöner Hoffen,
Das Welten überfliegt,
Da wo am Herzen offen
Das Herz voll Liebe liegt.

Salainen laulu (suom. Liisa Viinanen)

On piilotettuja tuskia,
joita suu ei koskaan mainitse:
ne kannetaan syvällä sydämessä,
eikä maailma niistä tiedä.
On salainen kaipuu,
joka arastelee valoa.
Kätkettyjä kyyneleitä,
joita muuta eivät näe.

 

Hiljaa voi upottautua
sisäiseen maailmaan,
jossa rauhan ketoja valaisee
tähtien loiste. 
Siellä sielu rakentaa
kaatuneista aidoistaan itselleen
Taivaan ja uskoo huulille
ajatustensa riemun.

 

On sanaton vajoaminen mykkään,
tyhjään tuskaan:
kukaan ei saa nähdä raskasta
sydäntä.
Sydän ei kerro, mitä siltä puuttuu,
eikä sitä, milloin se murtuu:
rikkinäisenä, vierailta silmiltä piilossa,
se vuotaa verta.

 

Mutta tervehdyttävässä,
suloisen rauhallisessa unessa
hiljaisuus parantaa
väsyneen sielun.
Vielä lentää kaunis toivo
maailmojen yli sinne,
missä sydämet täyttyvät
rakkaudesta.

Der Sennin Heimweh (Johannes Kalliwoda)

Teksti: tuntematon

Tret’ ich aus meiner Hütte
in’s stille Alpenthal,
und seh’ die Gletscher glänzen
im letzten Sonnenstrahl;
und hör’ ich klagend rufen
der Heimat Melodien,
da will mich eine Sehnsucht
fort in die Fremde zieh’n!

 

Fort über Thal und Berge,
fort über Wald und See,
mit euch, ihr bleichen Wolken,
ihr Sterne in der Höh’!
Wo ich zum letzten Male,
den lieben Freund erblickt:
Wo er die letzten Grüße
mir weinend nachgeschickt.

 

Im eignen Vaterlande
erfasst das Heimweh mich,
ich sehne in die Fremde
zum treuen Herzen mich!
Denn tief ins Herz geschrieben
hat mir der Sehnsucht Hand;
nur dorten, wo wir lieben,
ist unser Vaterland!

Maitotytön koti-ikävä (suom. Virve Karén)

Astun ulos mökistäni
hiljaiseen alppimaisemaan,
ja näen jäätikön kimaltavan
viimeisissä auringonsäteissä;
ja kuulen kotimaani melodian
kutsuvan minua valittaen,
silloin minut valtaa kaipaus,
joka vetää minua pois vierailta mailta.

 

Pois yli laaksojen ja vuorien,
pois yli metsien ja merien,
teidän kanssanne, te valkeat pilvet,
te tähdet korkeuksissa!
Sinne, missä viimeisen kerran
näin rakkaan ystävän,
missä hän viimeisen tervehdyksen
minun perääni itkien lähetti.

 

Vaikka olen kotimaassani
tarttuu koti-ikävä minuun,
kaipaan vieraille maill
luokse sydämeni rakkaan!
Sillä syvälle sydämeeni 
on kirjoitettu kaipaus;
vain siellä, missä rakastamme,
on meidän kotimaamme!