3. Trio Eichberg

Tiistai 28.7.2020
14:00 alkaen
Oulunsalotalo
Ilmainen, verkossa

Ohjelma

Julius Eichberg (1824-1893): Jousitrio op. 23, ”Viisi luonnosta”

Allegro Spiritoso
Andantino Quasi Allegretto
Mährchen
Genuesisches Ständchen 

Ewa Pawłowska, viulu
Weronika Skowrońska, alttoviulu
Oskari Elomaa, sello

Esittely

Tänä vuonna Hailuodon Musiikkipäivät on vieraillut myös Oulunsalossa. Kolme muusikkoystävystä, Weronika Skowrońska, Oskari Elomaa sekä Ewa Pawłowska, esittävät Julius Eichbergin intiimin trioteoksen Viisi luonnosta Oulunsalotalon tunnelmallisessa Varjakka-salissa.

Saksanjuutalainen säveltäjä Julius Eichberg muutti Sveitsissä opiskeltuaan Yhdysvaltoihin. Siellä hän perusti Bostoniin konservatorion ja eurooppalaista yhtyesoittoperinnettä vaalivan viulukoulun. Eichbergistä tuli yksi maansa arvostetuimmista viulupedagogeista ja pohjoisamerikkalaisen yhtyesoittotaidon uranuurtaja. Lisäksi hän toimi kapellimestarina ja sävelsi ensimmäisiä englanninkielisiä oopperoita Yhdysvalloissa. Eichbergin oli myös aikansa suurimpia puolestapuhujia sille, että viulu nähtäisiin myös naisten soittimena. 

Triomme esittämä, eläväinen Viisi luonnosta -teos syntyi vain hieman ennen Eichbergin muuttamista Yhdysvaltoihin.

Tallennettu Oulunsalotalolla 30.5.2020
Tallennus ja tuotanto: Eero Karvonen / Sharp Dis-Chord
Valaistussuunnittelu ja still-kuvaus: Elisa Vesterbacka

Tapahtumat 2020

1. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Maanantai 27.7.2020 klo 14:00 alkaen
Paikka Hailuodon nuorisoseura. Ilmainen, verkossa.

2. Bachia ja revontulia (2017)

Maanantai 27.7.2020 klo 18:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

3. Trio Eichberg

Tiistai 28.7.2020 klo 14:00 alkaen
Paikka Oulunsalotalo. Ilmainen, verkossa.

4. Kaksi romantikkoa

Tiistai 28.7.2020 klo 18:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

5. Nuoret sellistit

Keskiviikko 29.7.2020 klo 14:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

6. Aallon harjalla

Keskiviikko 29.7.2020 klo 18:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

7. Häivähdys galanttia

Torstai 30.7.2020 klo 16:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

8. Sävelkuvia Iijoen rannalta

Perjantai 31.7.2020 klo 14:00 alkaen
Paikka Oulunsalotalo. Ilmainen, verkossa.

9. Seaside Impressions

Perjantai 31.7.2020 klo 18:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko, Marjaniemi. Ilmainen, verkossa.

10. Maestrot kohtaavat (2019)

Lauantai 1.8.2020 klo 16:00 alkaen
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.

11. Barokkimessu

Sunnuntai 2.8.2020 klo 12:00
Paikka Hailuodon kirkko. Ilmainen, verkossa.