Kevät

Harri Laakkonen: Kaunis hetki

Harri Laakkonen, piano

Markus Lampela: Spring leaves (sov. Harri Laakkonen)
Harri Laakkonen: Lento Pariisiin

Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Kesä

Harri Laakkonen: Majesteetti

Sinikka Ala-Leppilampi, viulu
Satu Kae, alttoviulu
Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Trad: Juho Isoviidan valssi (sov. Harri Laakkonen)

Sinikka Ala-Leppilampi, viulu
Satu Kae, alttoviulu
Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Harri Laakkonen: Elokuu

Silja Lassila, viulu
Sinikka Ala-Leppilampi, viulu
Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Syksy

Trad: Mua muistatko (sov. Harri Laakkonen)

Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Harri Laakkonen: Harmaa päivä

Silja Lassila, viulu
Sinikka Ala-Leppilampi, viulu
Satu Kae, alttoviulu
Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Harri Laakkonen: Irreversible

I Aika virtaa
II Suvanto
III Pyörre

Silja Lassila, viulu
Sinikka Ala-Leppilampi, viulu
Satu Kae, alttoviulu
Ari Kivelä, kontrabasso

Talvi

Harri Laakkonen: Suru

Harri Laakkonen, piano

Harri Laakkonen: Annikki

Silja Lassila, viulu
Sinikka Ala-Leppilampi, viulu
Satu Kae, alttoviulu
Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Timo Alakotila: Lumen valossa (sov. Harri Laakkonen)

Harri Laakkonen, piano
Ari Kivelä, kontrabasso

Säveltäjä Harri Laakkonen ihmettelee ja analysoi ajan kulumista kansanmusiikin ja jazzin välimaastoissa kulkevin sävelin pianon ja pienen yhtyeen voimin. Konsertin runko muodostuu Laakkosen vuosien varrella eri yhtyeille tekemistä sävellyksistä sekä useista ensimmäistä kertaa kuultavista uusista kappaleista. Harrin konserteista yleisö lähtee aina tyytyväisin mielin, sillä tämä oululaisen multimuusikon sävelkieli ja soittotyyli ei jätä ketään kylmäksi. Laakkosen mukana musisoivat muusikkoystävät, pitkäaikaisimpana soittokumppaninaan Ari Kivelä kontrabasson takana.

Tietoa teoksista

Soittajan vuosi on konserttikokonaisuus, jonka kappaleet liittyvät enemmän tai vähemmän vuodenaikoihin tai ajan kulumiseen ylipäänsä. Vuodenaikojen kiertohan symboloi toki myös ihmisen elämänkaarta. Monet kappaleista olen säveltänyt parinkymmenen vuoden kuluessa eri yhtyeille joissa olen soittanut, mutta mukana on useita tätä konserttia varten sävellettyjä uusia kappaleita.

Kevät

Onnellisuus tuntuu toteutuvan pikemminkin hetkinä, joita saamme kokea kuin tilana, johon voisi pysyvästi jäädä. Tämän vuoden toukokuussa lopullisen muotonsa saanut Kaunis hetki on nimensä mukaisesti lyhyt ja sen lopussa on jo särö, joka vihjaa, että tunnelma särkyy väistämättä pian.

Kaikki jazzmusiikin ystävät tuntevat varmaan syksyiset lehdet (Autumn Leaves), mutta mitä ovat keväiset lehdet? Ollessani taannoin vierailevana muusikkona Soiva Siili -duon lastenmusiikkikonsertissa mieleeni jäi erityisesti tuon niminen laulu, jonka Markus Lampela oli säveltänyt erään päiväkotilapsen tekemään tekstiin. Kevään merkkejä käsittelevä hassuilla riimeillä leikittelevä teksti oli saanut laulun silloisessa versiossa parikseen haikeassa mollissa kulkevan melodian. Ehkäpä juuri tuo ristiriita jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa ja tekemään joitakin vuosia sitten teeman ympärille jazzahtavan sovituksen, joka sai nimekseen tietysti Spring Leaves.

Jotkut kappaleet ottavat syntyäkseen nopeasti, toiset taas syntyvät hitaasti hioutumalla kuin pyöreä kivi joessa. Tein 90-luvulla eräästä kansanmusiikkikappaleesta silloiselle yhtyeellemme sovituksen, jota tykkäsin vielä yhtyeen hajottua soitella itsekseni pianolla. Vuosien mittaan soittamani versio alkoi etääntyä alkuperäisestä yhä kauemmaksi, kunnes eräänä keväänä huomasin, että siitähän onkin syntynyt kokonaan uusi kappale joka sai nimekseen Lento Pariisiin.

Kesä

Liekö syynä se, että merkittävän osan kansanmusiikkikokemuksistani olen saanut Kaustisen festivaaleilla, mutta mielessäni kansanmusiikki ja kesä kuuluvat yhteen. Säveltäminen on mielenkiintoista puuhaa, mutta vielä paljon enemmän nautin soittaessani yhdessä taitavien muusikoiden kanssa. Siksi pyrin säveltämään lähinnä yhtyeille joissa soitan, mutta joskus tuntuu, että syntyvällä kappaleella on oma tahto, joka saattaa viedä sen sellaiseen suuntaan, että kappaleelle ei sillä erää löydykään yhtyeissä käyttöä. Esimerkiksi toissa keväänä kävi niin, ja tuloksena syntyi kansanmusiikkihenkinen kappale Majesteetti.

90-luvulla soitin harmoonia kansanmusiikkiyhtyeessä nimeltä Rimakauhu. Alkuaikoina ohelmistomme painoittui kaustislaisiin ja ruotsalaisiin kappaleisiin, joista moniin saimme käsiimme Timo Alakotilan tekemiä hienoja sovituksia. Vähitellen alkoi tuntua, että olisi tärkeää saada oululaisen yhtyeen ohjelmistoon mukaan myös Pohjois-Pohjanmaan musiikkiperinnettä, mutta täkäläisiin kappaleisiin emme löytäneet mieleisiämme sovituksia. Niinpä aloin tehdä sovituksia itse. Nuo sovitukset tuntuivat saavan hyvän vastaanoton, ja se rohkaisi vähitellen myös säveltämään kokonaan uusia kappaleita. Siitä taisi säveltäjänurani saada alkunsa. Tuon aikakauden sovituksista halusin päivittää ja poimia mukaan rantsilalaisen kappaleen Juho Isoviidan valssi.

Jossain kohtaa kesää tulee vaihe, jolloin luonto on vielä vehreimmillään, mutta tajuntaan iskee oivallus, että nyt eletään viimeisiä hetkiä ennen kuin kesä alkaa kääntyä syksyksi. Eräänä kesänä lähemmäs kymmenen vuotta sitten tuo oivallus innosti säveltämään ja syntynyt kappale sai siitä nimen Elokuu.

Syksy

Minusta on mielenkiintoista tehdä kansanlauluista instrumentaalisovituksia. Kun lauletun tekstin myötä kappaleesta jää tavallaan yksi ulottuvuus pois, tuntuu, että sitä täytyy yrittää kompensoida lisäämällä kappaleeseen uusia osia, jotka välittävät jotain tekstin tunnelmasta. Tällaista menetelmää kokeilin taannoin löydettyäni Oululaisen kansanlaulun Mua muistatko. Sen tekstissä on aika dramaattinen tunnelma merimiehen ollessa lähdössä pitkälle matkalle myrskyisille merille ja pohtiessa vieläkö rakastettu mahtaa häntä muistaa, kun joskus matkoiltaan palaa.

Syksyyn kuuluvat harmaat päivät, joskus sateen myötä ja joskus vain paksujen pilvien ja sumun tuomina. Eräänä tuollaisena päivänä parikymmentä vuotta sitten istuin kotona katsellen ulos ikkunasta vailla mitään kiireempää tekemistä. Niinpä aloin kokeilla, saisinko jotain tuon hetken tunnelmasta siirrettyä sävellyksen muotoon.

Viime vuosina olen joutunut seuraamaan läheltä omien vanhempieni voimien hiipumista vanhuuden myötä, ja se on saanut hahmottamaan entistä selvemmin myös oman elämän rajallisuutta. Ajan kulku on vääjäämätöntä. Kerran taakse jääneitä tilaisuuksia ei saa enää takaisin. Näissä mietteissä olen säveltänyt kappaleen Irreversible, joka tarkoittaa peruuttamatonta.

Basso ja alttoviulu polkaisevat käyntiin kuvion joka etenee tasaisen vääjäämättömästi kuin ajan virta – se ei järkähdä, yrittävätpä viulut mitä hyvänsä.

Joskus tulee kuitenkin hetkiä, jolloin tuntuu, että jos ajan virran voisi pysäyttää ja jäädä pysyvästi yhteen kohtaan, niin nyt olisi siihen sopiva hetki. Vaikkapa kesäisen päivän auringonpaisteen siivilöityminen kauniisti Hailuodon kirkkoon voi olla sellainen hetki – kuin suvantokohta ajan virrassa. Mutta suvannossa voi viipyä vain hetken ennen kuin kiihtyvä virta vie taas mennessään.

Albert Einstein osoitti suhteellisuusteoriassaan, että suuret massat kuten mustat aukot saavat aika-avaruuden kummallisesti taipumaan. Haluaisin täydentää hänen teorioitaan lisäyksellä, että myös se, kun kuolema käy lähellä, saa ajan virran pyörteilemään rajusti.

Talvi

Tehtyä ei tosiaan saa tekemättömäksi. Ei edes silloin, kun huomaa loukanneensa rakasta ihmistä. Tuota tuskallista tunnetta voi tietysti yrittää käsitellä vaikkapa tekemällä sävellyksen ja antamalla tulokselle nimen Suru.

Muutama vuosi sitten kävin tätini hautajaisissa, joiden tunnelma oli mieleenpainuva. Monet hautajaisvieraista kertoivat, miten täti oli tuonut valoa heidän elämäänsä vaikeina aikoina. Jotain tuosta valosta heijastui mielestäni myös hautajaisten tunnelmaan surun keskelle niin, että asia jäi mietityttämään minua vielä palattuani kotiin. Näistä mietteistä syntyi alkutalven iltoina kappale, joka sai tädiltä nimen Annikki.

Hankkiuduin puolenkymmentä vuotta sitten Haapaveden folk-kurssille Timo Alakotilan oppiin. Ajatuksenani oli saada opastusta pianonsoittoon ja ehkäpä löytää uusia kappaleita soitettavaksi. Yllättäen kurssista muotoutuikin pikemminkin sävellysworkshop, jossa esittelin tekemiäni kappaleita Timolle, hän antoi niistä palautetta ja esitteli joitakin omia kappaleitaan ja niistä sitten keskustelimme. Kurssin tärkeimmäksi anniksi taisikin muodostua se, että Timo kannusti minua jatkamaan sävellystyötä ja etsimään tilaisuuksia esittää kappaleitani. Mutta mukaan tarttui myös niitä uusia kappaleita soitettavaksi. Erityisesti ihastuin Timon syntymäpäivälahjaksi siskolleen säveltämään kappaleeseen Lumen valossa, joka sai minut suorastaan näkemään silmissäni talvisen pakkasmaiseman ja sen yllä tähdet, joiden valo heijastuu lumihangesta. Sain kehotuksen sovittaa kappaleesta oman näköiseni version ja siihen haluan konsertin päättää.

– Harri Laakkonen